#KESÄALKAAJUUASTA

kuva tanssivasta yleisöstä

Iloinen koko perheen tapahtuma!

Iloinen koko perheen musiikkitapahtuma tuo yhteen juukalaiset, matkailijat ja mökkeilykauden aloittavat vauvasta vaariin. Tapahtuma alkaa klo 16.00 ja päättyy kello 21.00.

” Ihan mahtavaa! Tätä Juuka on tarvinnut”

 

Juuan kunnan logo

Juuan kesän avajaiset keräsi ennätysyleisön – aurinkoa, iloa ja elämyksiä!

 

Lauantaina 14.6.2025 vietettiin jo kolmatta kertaa Juuan kesän avajaisia, ja tapahtuma ylitti odotukset! Poikolan koulun piha-alueella juhli aurinkoisessa säässä arviolta 2500 kävijää – enemmän kuin koskaan ennen.

Tapahtuma houkutteli paikalle niin paikallisia, mökkiläisiä kuin matkailijoitakin. Koko päivän ajan alueella vallitsi lämmin ja iloinen tunnelma.

Ohjelmassa riitti elämyksiä koko perheelle

Musiikista vastasivat suomalaiset huippunimet, jotka loivat tapahtumaan monipuolisen ja mukaansatempaavan tunnelman.

RYHMÄHAU

Ryhmä Hau avasi päivän energisesti, ja pienimmät juhlavieraat pääsivät mukaan tanssimaan pentopoppoon kanssa Hau Hau boogieta – kaksi onnellista fania pääsivät myös lavalle yhteiseen tanssi-esitykseen. Esityksen jälkeen fanit perheineen saivat mennä ottamaan yhteiskuvia Ryhmä Haun kanssa.

JANNETULKKI

Janne Tulkki toi lavalle ikivihreitä iskelmiä ja keräsi kuulijoiksi eri-ikäisiä musiikin ystäviä. Veila, maailman ainoa yhteiskanteleyhtye esiintyi toisella esiintymisalueella, hurmaten yleisön lempeällä soitollaan ja lämpimällä tunnelmallaan. SHRTY sai erityisesti tapahtumassa vierailleen nuorison innostumaan – kädet nousivat ilmaan ja nuoret osallistuivat laulamaan mukana heille tunnetuja kappaleita. Illan päätteeksi Janna yhdisti eri-ikäiset kuuntelijat nauttimaan herkästä ja taidokkaasta esityksestään.

VEILA

SHRTY

 

janna

Eläimiä, taidetta ja herkkuja

Eläinalueella kävijät saivat rapsutella suloista lammasta ja nousta uljaan suomenhevosen Sopun kyytiin kärryajelulle. Elämyksiä riitti erityisesti lapsiperheille. Eläinpiha ja pomppulinnat olivat ehdottomasti yksi lapsiperheiden suosikeista. Pomppulinnalla pomppijoita riittikin tapahtuman alkuminuuteilta aivan tapahtuman loppuun saakka. Tekemistä löytyi myös rauhallisempiin aktiviteettihin kun lapset ja nuoret pääsivät maalaamaan 4H-yritys Sudenkullan taidepajalla.

TAIDEPAJA

Ruokakojut olivat koko päivän ajan vilkkaassa vauhdissa – suurin osa myyjistä möi tuotteensa loppuun ja lupasivat tulla mukaan myös ensi vuonna uudestaan. Tapahtuma sai paljon positiivista palautetta. Tunnelma, ohjelma ja järjestelyt saivat kiitosta niin ensikertalaisilta kuin aiempien vuosien kävijöiltä.

Ohjelma oli monipuolinen, kaikille oli jotakin. Hienoa, että kyseessä oli aidosti koko perheen tapahtuma!” – Kävijäpalaute


HEVONEN

Kiitos kaikille mukana olleille!

Juuan kunta kiittää lämpimästi kaikkia esiintyjiä, kävijöitä, yhteistyökumppaneita ja tapahtuman mahdollistaneita toimijoita.

Tervetuloa mukaan taas ensi vuonna – entistäkin suuremmalla sydämellä!

Katso lisää kuvia tapahtumasta ja seuraa meitä somessa:

#JuuanKesänAvajaiset #JuuassaTapahtuu

Esiintyjät 2025

Ryhmä Hau

klo 16.00 RYHMÄ HAU

Ryhmä Hau Talent Show –vuorovaikutteinen musiikkiteatteriesitys johdattaa yleisön musiikin ja
tanssin maailmaan tuttujen Ryhmä Hau –biisien tahdissa.
Lavalla nähdään Vainu, Samppa sekä Riku.

klo 16:00 Ryhmä Hau Show
n. klo 16:35 Ryhmä Hau meet’n’greet (kesto max 30 min)

noin Klo 17.00 JANNE TULKKI Orkesteri

Janne Tulkki on viihdyttänyt suomalaista tanssi- ja iskelmäkansaa musiikkiviihteen huipulla jo kaksikymmentäviisi vuotta. Yli 250 000 myytyä albumia. Kultaa, platinaa ja tuplaplatinaa. Viimeisimpänä singlenä on julkaistu Elämä on kaunis (2021).

Janna

Klo 20.00 JANNA

Janna on karismaattinen ja valovoimainen vahva tulkitsija. Yleisön kestosuosikiksi noussut artisti on saavuttanut peräti 15 kulta- ja platinalevyä, ja hänen kappaleitaan on striimattu yhteensä noin 70 miljoonaa kertaa.

SHRTY

noin klo 18.30 SHRTY

SHRTYn laulujen sielukas energia ja vahvat teemat resonoivat syvällä kuuntelijoiden sydämissä. Hänen musiikkinsa on täynnä monipuolisuutta ja aitoutta, yhdistäen eri genrejen elementtejä ja ammentaen inspiraatiota sekä kansainvälisistä että kotimaisista vaikutteista.

klo 18.00 Veila

Veila on maailman ensimmäinen ja toistaiseksi ainut yhteiskanteleyhtye, joka tekee omia sovituksiaan popmaailman kuumimmista hiteistä.

Veila esiintyy lavalla 2.

Aluekartta

Aluekartta

Mukana Juuan kesän avajaisissa on useita eri toimijoita. Kartasta näet eri toimijoiden sijainnin.

1. Onnenpyörä, pomppulinna, hupparit, ensiapu / Juuan kunta
2. Arpajaiset ja reaktionopeuspeli / Juuan Sydänyhdistys ry.
3. Käsitöitä / Erja Tukiainen
4 a. Arvonta / Pielisikkunat

4. b. Arvonta / P-K:n syöpäyhdistys, Juuan osasto
5. Käsitöitä ja leivonnaisia / Arja Huikuri ja Raili Marttunen
6. OHO-kalastustarvikkeet ja uistimet / Markku Tukiainen
7. Taimia, pesuaineita yms. / Marjapaikka Oy
8. Koiratuotteita ja lelukoirakilpailu / Tmi Koirakati
9. Kaivokalkkia ja klooria sekä info / Pohjois-Karjalan Terveystarkastajat ry
10. Metrilakua ja makeisia / East Sweet-Team Oy
11. Kiviveistoksia ja piirakoita / Ellintaitajat ja Juukalaiset marttayhdistykset
12. Laukkuja, kukkaroita, pussukoita / Auni Pietikäinen Tmi
13. Käsintehtyjä koruja / Rosalia’s Art
14. Eläinsuojeluyhdistys Arvokas ry / Pikkusiiven tila
15. Hevoskärri-ajelua / Mauri Hirvonen

16. Grillimakkara, munkit, kinkkusarvet / Timanttikylät ry
17. Hampurilaiset & makeat vohvelit / Koti Pehkonen
18. Hattara & Popcorn / Kati Nevalainen
19. Karaoke Club Juuka Ry / Jäätelöä, limsaa, karkkia
20. Munkki & Bagel, Hodarit / Tmi Jami-Munkit
21. Muurikkaletut, grillimakkara / Paalasmaan kyläyhdistys ry
22. Paistetut muikut, makkaraperunat ja pizza / Savoste Oy
23. 4H-yrittäjät / Hertta ja Jade
24. Smash burger / Pientila Holck
25. Juustokakku-kahvio / Juuan talviuimarit
26. Naulanlyönnin SM & Muurikkaletut / Ruvaslahden kyläyhdistys

27. Taidepiste lapsille ja nuorille – 4H-yrittäjä

28. Brodeeratut tuotteet /Fox Valley

29. Magnetix Wellness korut / Kirsi Lukkarinen

30. Joensuun seudun omaishoitajat ry

Tule seuraamaan Juuan kesän avajaisten tapahtumaa Facebookissa alla olevasta linkistä. Tapahtuman sivulla esitellään mm. eri toimijoiden mainoksia ja yhteistyökumppaneita.

YHTEISTYÖKUMPPANIT 2025

pohjois-karjalan maaseutupalvelut logo
Puljonki
Tulikiven logo
Tokmanni Juuka

Tunnelmia kesän avauksesta

janna
Kuva yleisöstä
elli nalle ja kyläkummi
Janna
Elli-nalle jakaa karkkia lapsille
veila
KESÄN AVAJAISET 2023, Kuva tanssista
ryhmä hau
Onnenpyörän pyöritystä
kesän avajaiset eläinpiha
yleisöä
ryhmä hau
pomppulinna
yleisöä katsomassa Janne Hurmea

JKA - Juuan Kesän Avajaiset

Minne siis?

Navigoi itsesi Juuan keskustaan, poikolantie kuuteen. Tapahtuma-alue on Poikolan koulun piha-alueella ja sen ympäristössä. Tapahtuma-alueen kartta päivitetään sivustolle tapahtuman sisältöjen varmistuessa.

TARINAMME

 

Koska seisomme jalat juurevasti Juuassa ja puhallamme yhteen hiileen syntyy tapahtuma, joka kohoaa kuin pullataikina.

Tule sinäkin Juukaan ja starttaa kesäsi alkuun!

 

KATSO MYÖS
SOME

 

Seuraa meitä myös somessa!

©Juuan kunta 2025